Hautakivien hoito-ohjeet


Kivi on kaunis, arvokas materiaali ja kestävyydessään lähes ikuinen. Hautamuistomerkkiin pystytettynä kiveen liittyy paljon tunnearvoja, ja siltä vaaditaan tietynlaista edustavuutta. Siksi vuosittain suoritettavat toimenpiteet ovat paikallaan. Tässä muutamia yleisohjeita.

Kiillotetut kivipinnat


Kiillotetut pinnat ovat tiiviitä, eivätkä ne ime itseensä mitään vieraita aineita. Pinnoille kertyvä lika voidaan helposti poistaa vettä ja riepua käyttäen. Puista tai teollisuuden päästöistä kivien päällyspinnoille kerääntyvän lian poistamiseen voidaan tarvittaessa käyttää esim. talousspriitä tai bensiiniä. Kaiverruspintojen puhdistaminen on suoritettava varoen, varsinkin jos kaiverrukset ovat kullatut. Harjaa ei tulisi käyttää. Kultaukset ovat tarvittaessa uusittava. Syväkaiverretun ja kiiltopintatekstin voi puhdistaa kevyesti harjaamalla.

Mattahiotut pinnat


Nämä puhdistetaan periaatteessa samoin kuin kiillotetut pinnat. Mattahiottuun pintaan kuitenkin tulee helposti vaikeammin poistettavia tahroja kaikenlaisista rasvoista, esim. kynttilöistä. Rasvatahrat voidaan poistaa bensiinillä. Tällöin on käsiteltävä samalla koko puhdistettava pinta.

Sahatut, hiekkapuhalletut ja hakatut pinnat


Tällaiset pinnat voidaan puhdistaa vettä ja harjaa käyttäen. Vanhempien ja tummuneiden pintojen puhdistuksessa voi käyttää esim. mäntysuopaa. Kiinteytyneen sammaleen puhdistamiseen hakatuista pinnoista voi käyttää teräsharjaa. Tällöin pinnat on huuhdeltava hyvin, jottei niihin syntyisi ruostetta. Hyvin vanhojen, tummuneiden kivien puhdituksessa saattaa olla tarpeen käyttää voimakkaita, kiven puhdistukseen tarkoitettuja pesuaineita, mutta niiden käyttö vaatii suurempaa kokemusta.



Hautakivien jatkohoito käy helpommaksi ja kustannuksiltaan halvemmaksi, jos kaiverrukset on tehty syväkaiverrus-, kiiltopinta- tai ferrexpohjaisella emalilla käsitellyin kirjaimin.

Jos Teille tulee pulmia kivien kaiverrus-, kunnostus- ja uudistussuunnitelmienne toteuttamisessa, tajoamme auliisti asiantuntevaa apua.

Hautakiviliike Turunen Oy
Ilmarintie 7-9, 76150 Pieksämäki


GSM 0440 576 530
GSM 015 348 474
Fax (015) 348 476